maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kohtauksia eräästä avioliitosta / Ingmar Bergman


Kohtauksia eräästä avioliitosta / Ingmar Bergman

Gummerus, 2007. 208 sivua
Alkuteos: Scener ur ett äktenskap, 1973
Suomentanut: Risto Hannula
Kannen kuvat: tv-sarjasta 
Mistä minulle? oma ostos


En edes oikein muista miten tämä kirja on löytänyt tiensä hyllyyni, jostain alennusmyynniestä olen sen varmasti ostanut. Kaipasin kuitenkin ohuen kirjan luettavakseni ennen kesäkuun lopun reissuani, joten tartuin tähän Ingmar Bergmanin teokseen Kohtauksia eräästä avioliitosta. Lähdin lukemaan tätä täysin ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia ja täytyy kyllä sanoa, että oli ainakin mielenkiintoinen lukukokemus!

Kirjan päähenkilöt ovat Johan ja Marianne, aviopari. Kirja on kirjoitettu ikään kuin näytelmän muotoon, jota alussa hieman vierastin, mutta mikä lopulta oli oikein piristävä ja kiva rakenne kirjassa. Teksti on siis suurimmilta osin Johanin ja Mariannen vuorosanoja, välissä on lyhyitä pätkiä joissa kuvaillaan miten päähenkilöt liikkuvat tai missä menevät ja on seassa toki muitakin henkilöitä.

Jokainen kirjan kuudesta kohtauksesta kertoo yhdestä ajanjaksosta pariskunnan avioliitossa. Kirja etenee kronologisesti, ensimmäisessä kohtauksessa Johan ja Marianne antavat avioliitostaan ruusuisen, lähes täydellisen kuvan. Myöhemmissä kohtauksissa liitto jo rakoilee ja pian pari päätyy erilleen. Kohtauksissa avioliiton kehittymistä ja etenkin Johanin ja Mariannen välisen suhteen kehittymistä pääsee seuraamaan. He kehittyvät kirjan aikana yksilöinä ja samalla heidä suhteensakin kehittyy. Sillä eivät he kokonaan pääse toisistaan eroon, sen verran vahva ja sitkeä heidän siteensä on.

Vaikka alussa vierastin kirjan rakennetta, huomasin pian koukuttuvani ja lukevani kirjaa erittäin mielelläni. Tämä oli jollain tapaa erittäin intensiivinen ja aika huikea lukukokemus, Erilainen, kuin mihin olen tottunut ja myös hyvin mieleenpainuva. Bergman osaa ehdottomasti kuvailla kahden henkilön välistä suhdetta, ja se, että se tässä tehdään lähes ainoastaan "vuorosanojen"  kautta osoittaa minusta ääretöntä taituruutta!

Kohtauksia eräästä avioliitosta oli yllättävä, erilainen ja intensiivinen kirja. Erittäin positiivinen yllätys! Melkein tekisi mieli kaivaa jostain esille kirjaan perustuva elokuva ja tv-sarja...

★★★★

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Emännöitsijä / Enni Mustonen


Emännöitsijä / Enni Mustonen

Otava, 2015. 445 sivua
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Enni Mustosen
Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa Emännöitsijä oli minulle kevään odotetuimpia uutuuksia. Olen, kuten jo aiemmin on tullut selväksi, ihastunut suuresti Mustosen kirjoihin viime vuosina, ja tämä sarja on ehdoton lempparini. 

Emännöitsijässä Ida Eriksson, joka aloitti nuorena tyttönä Topeliuksen paimentyttönä ja jatkoi Sibeliusten lapsenpiikana, on varttunut parikymppiseksi nuoreksi naiseksi ja päätyy Albert Edelfeltin ateljeehen taloudenhoitajaksi. Ateljeen lisäksi Ida auttaa välillä myös Haikon kartanossa, jossa Edelfeltit viettävät kesiään. Ida passaa Edelfeltin kuuluisia taiteilijaystäviä, mutta myös miehen monia naisvieraita. Pian Ida huomaa itsekin työnantajansa hurmaavuuden, vaikka on luvannut pysyä miehestä kaukana.

Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Kahden kirjan jälkeen Idan tuntee jo, ja hänen elämäänsä kurkistaminen nyt kolmannen kerran on kuin juttelisi tutun ystävän kanssa. Ja yhä edelleen kirjoissa sympaattisen Idan elämänvaiheiden seuraamisen lisäksi parasta on suomalaisten taiteilijoiden ujuttaminen tarinaan sulavasti ja uskottavalla tavalla. Huisin  mielenkiintoista, enkä malta odottaa että saan itseni hilattua Tuusulan rantatielle tutkimaan "tuttuja rakennuksia" - Ainolaa etunenässä. 1900-luvun alun Helsinki on tapahtumaympäristönä myös mitä tunnelmallisin, ja Mustonen kuvaa sitä uskottavasti.

Tässä kirjassa suuressa roolissa oli Idan ja hänen työnantajansa, Albert Edelfeltin välinen suhde ja sen kehittyminen. Mustonen maalaa Edelfeltistä kuvan naistenmiehenä, jolla on ollut naisia ympäri maailmaa. En tiedä kuinka paljon hänen naisseikkailuistaan tiedetään, mutta pienen googlailun jälkeen selvisi kuitenkin, että Edelfeltin ja tämän Ellan-rouvan avioliitto ei tainnut olla erityisen onnellinen (juuri näin se on irjassa myös kuvattu). Uskon, että Mustonen on selvittänyt hurjan määrän asioita taiteilijoistamme, jotta saa yksityiskohdat ja tiedot mahdollisimman uskottaviksi kirjoihinsa. Ja sitä nämä Idasta kertovat kirjat minusta ovat - rehellisiä ja uskottavia, vaikka tietysti fiktiota ovatkin. Ja jollain tavalla nämä kyllä herättävät ainakin minun mielenkiintoni ja palan halusta ottaa selvää taiteilijoista, joita kirjoissa pyörii. Edelfelt vaikuttaa erityisen kiinnostavalta, mutta ei kyllä vedä vertoja Jean Sibeliukselle, jota olen googlaillut ahkerasti luettuani Lapsenpiian.

Edelleenkin siis hehkutan Mustosen kirjoja. Nautin suuresti Emännöitsijän lukemisesta ja nämä kirjat ovat mitä mainiointa kesälukemista. Vetävä tarina, vähän viihteellinenkin, mutta silti näissä on se syvällisempikin puoli. Kiinnostava ja koukuttava kokonaisuus! Ja meinasi muuten uusi kirja pudota käsistäni kun tutkailin sen kansilievettä. Kirjailijaesittelyn alapuolella on nimittäin katkelma minun blogiarviostani Lapsenpiika-kirjasta! Tällainen pieni kirjabloggaaja oli aika ymmällään ;).


★★★★★

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Viimeinen sana / Pärttyli Rinne


Viimeinen sana / Pärttyli Rinne

Noxboox, 2015. 212 sivua
Kannen suunnittelu: Janne Lehtinen
Mistä minulle? kustantajan tarjoama arvostelukpl

Noxboox-kustantamo tarjosi minulle arvostelukappaleena Pärttyli Rinteen romaanin Viimeinen sana. Päätin tarttua tilaisuuteen, sillä koulutragediasta kertova kotimainen romaani vaikutti erittäin kiinnostavalta.

Franz ja Kolehmainen ovat lukiolaisia, ystäviä sillä tavalla kuin nuoret miehet ovat. He käyvät yhdessä ampumaradalla harjoittelemassa ampumista. Franzia kiinnostaa filosofia, ja hän onkin luvannut kaikille tulevansa kuuluisaksi filosofiksi, jonka kaikki tuntevat. Franzin filosofiset ajatukset menevätkin välillä ihan yli, eikä filosofia aiheena kiinnosta minua erityisemmin. Valitettavasti. Kirja nimittäin sisältää sitä filosofiaa huomattavasti enemmän kuin asiaa koulutragediasta, jota odotin.

Franzin elämässä tärkeässä roolissa on myös Virpi, ensimmäinen ja ainoa rakkauden kohde. Heidän suhteensa on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen ja onnistunut nuorenparin suhde. Kumpikin on persoonina erikoisia ja yhdessä he saavat aikaan aikamoisen sekasopan. Franzin elämää sekoittaa entisestään Helena, filosofianopettaja joka opettaa, että rakkaus on parasta todellisuutta.

En pystynyt oikein samaistumaan yhteenkään kirjan henkilöistä ja etenkin päähenkilö, Franz, aiheutti kyllä sellaisia ärsytyksen väristyksiä minussa ettei tosikaan. Toisaalta pitäisi nuorta poikaa tietysti käydä sääliksi ja sympatisoida; hänen käyttäytymisestään loisti jonkinlainen paha olo ja se, että hän oli jollakin tavalla eksyksissä itsensä kanssa.

En tiedä oliko Viimeinen sana niin suuri pettymys minulle siksi, että odotin selkeästi kirjaa koulutragediasta ja myös sitä, että kirjan kautta saisi kuvan ja jonkinlaisen ymmärryksen kouluampujan sisäisestä maailmasta. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja sitä koulutragediaakin tässä kirjassa oli vain ne viimeiset neljä sivua. Pääosassa oli filosofia ja eksynyt teini - jotka tietenkin voidaan liittää koulusurmaajaan, mutta yhtä hyvin filosofiasta kiinnostunut nuori mies, joka on teininä ollut eksyksissä itsensä kanssa voi olla myöhemmin vaikka presidenttinä. En siis koe, että ymmärtäisin tämän kirjan jälkeen koulusurmaajia yhtään paremmin. Tässäkin tapauksessa tuo loppuratkaisu tuli niin puskista, että ellei kirjaa olisi mainostettu koulutragedian kautta, olisin aivan äimän käkenä.

Viimeinen sana ei siis ollut minun kirjani. Filosofia ei kiinnosta minua tarpeeksi, jotta olisin jaksanut lukea tai pysyä kunnolla kärryillä Franzin erikoisissa ajatuksissa. Lopun sanatarkka selostus Franzin filosofian esitelmästä jäi minulla puoliksi lukematta, sillä en ymmärtänyt siitä mitään. Uskon kuitenkin, että tämäkin kirja löytää lukijansa. Filosofiasta kiinnostuneet ja sitä minua paremmin ymmärtävät saavat tästä varmasti paljon enemmän irti.

★★

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Omenansiementen maku / Katharina Hagena


Omenansiementen maku / Katharina Hagena

Minerva, 2009. 242 sivua
Alkuteos: Der Geschmack von Apfelkernen
Suomentanut: Anne Mäkelä
Kannen suunnittelu: Suvi Sievilä
Mistä minulle? oma ostos

Pieni hehkutuspostaus saksalaisen Katharina Hagenan romaanista Omenansiementen maku, olkaapa hyvät! Olipa ihanaa lukea aika pitkästä aikaa täydellisyyttä hipova kirja, joka jäi tarinaltaan ja tunnelmaltaan näin upeasti mieleen! Ihana yllättyä positiivisesti, sillä lähdin lukemaan tätä täysin ilman ennakko-odotuksia.

Kolmeakymmentä lähestyvä Iris perii isoäitinsä kuoleman jälkeen suvun vanhan omakotitalon. Samassa talossa, mummolassaan, Iris vietti lapsuutensa kesät serkkunsa ja naapurissa asuvan tytön kanssa. Nyt kirjastonhoitajana työskentelevä Iris asettuu vanhaan taloon muutamaksi päiväksi, ja muistot lapsuudesta heräävät eloon. Talo paljastaa pala palalta suvun salaisuuksia ja Iriksen tutkaillessa omaa menneisyyttään ja itseään, selviää myös lähipiirin koskettavatkin kohtalot ja elämäntarinat.

Hagena kirjoittaa kauniisti ja koukuttavasti. Tarina on rakennettu taitavasti. Kaikkia suvun salaisuuksia ei paljasteta kokonaan heti, vaan jonkin henkilön tarinaa raotetaan vähän, sitten siirrytään taas jouhevasti nykypäivään tai muihin aiheisiin ja myöhemmin palataan solmimaan jokaisen tarina siististi kasaan. Pidin todella paljon tästä tyylistä, se piti tarinan kiinnostavana ja teki siitä erittäin koukuttavan.

Kirjassa on monen henkilön elämäntarinat mukana, mutta silti mikään ei jäänyt etäiseksi. Eniten nautin Iriksen omasta tarinasta, hänen suhteestaan serkkuunsa Rosmarieen ja tyttöjen yhteiseen ystävään Miraan. Kolmen tytön sitkeä yhdessäolo lapsuusvuosina sai traagisen päätöksen, mutta tyttöjen ystävyys on vaikuttanut Iriksen elämään suuresti. Kun kuvioihin astuu vielä Miran veli Max, joka toimii perintöasioissa Iriksen asianajajana, muistuu lapsuudesta mieleen paljon asioita, joita Iris jää miettimään.

Omenansiementen maku on tunnelmaltaan varsin hidas, mutta ennen kaikkea erittäin kaunis. Koukuttavan tarinan, kiinnostavien henkilöiden ja koskettavien elämäntarinoiden lisäksi päällimmäisenä tästä jäi mieleeni juuri tuo tunnelma. Rakastan tällaisia kirjoja, lukiessani mieleeni tuli esimerkiksi Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö joka oli yhtä kaunis ja ihana tunnelmaltaan kuin tämäkin ja jollain tavalla muistutti tätä muutenkin.

Ihanaa löytää kirjojen joukosta tällaisia helmiä, jotka jäävät mieleen upeina lukukokemuksina. Uskon, että Omenansiementen maku tulee olemaan yksi vuoden parhaimmista lukuelämyksistäni, vaikka vuotta on vielä lähes puolet jäljellä! Kirja on nimeä ja kantta myöten erittäin kaunis kokonaisuus.

★★★★★

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Syksyn kiinnostavimmat uutuuskirjat

Otetaanpa seuraavaksi katsaus tulevan syksyn kiinnostavimpiin uutuuskirjoihin! Nämä tähän poimitut kirjat siis kiinnostavat minua eniten ja haluaisin ne jossain vaiheessa ehtiä lukemaan. Sydämellä merkityt vaikuttavat erityisne kiinnostavilta.

Rakastan näiden listojen tekemistä, vaikka tämän kevään ja viime syksyn uutuuksia on vielä todella iso kasa lukematta. No, onneksi näihin listoihin voi palata vaikka monen vuoden jälkeen ;). Kuvituksena muutama kuva viime viikon Eurooppareissulta.

Bratislava


WSOY

Kettu: Yöperhonen
Hiltunen: Varo minua
Weaver: Jacobin takki
Pöyhönen: Doe

Tammi

Fowler: Olimme ihan suunniltamme
♥Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
Pääskynen: Sielut

Bratislava


Bazar

♥Morton: Kaukaiset hetket
Lark: Valkoisen pilven maa

Otava

Harno: Oranssi maa
Pekkola: Lohikäärmeen värit
♥Köngäs: Hertta
Holma: Kauheimmat runot
♥Mustonen: Emännöitsijä
Backman: Britt-Marie kävi täällä

München


Gummerus

Rauma: Seksistä ja matematiikasta
♥Havaste: Maan vihat
Karra: Kotiinpaluu
♥Lundberg: Suureen maailmaan
Lee: Kaikki taivaan linnut
Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Ruhpolding


Shields & Söderströms

Howard: Kuiva kausi
McCall Smith: Pienten muutosten kauneussalonki

Like

Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja meren

Teos

Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Bargum: Novelleja 1965-2015

Siltala

Hotakainen: Henkireikä
Lander: Kuka vartijoita vartioi
Leikas: Soutaminen
Franzen: Purity
Koch: Naapuri


Salzburg

Huomasinkin tässä, että olen jo ehtinyt lukea kaksi kesän/syksyn uutuuksista. Eli Mustosen Emännöitsijä ja Backmanin Britt-Marie on luettuina jo! Mustosesta tulossa arviota lähipäivinä :). Kaunista viikonloppua kaikille, sateista huolimatta!

torstai 9. heinäkuuta 2015

Lapinvuokko / Enni Mustonen


Lapinvuokko / Enni Mustonen

Otava, 2010. 255 sivua
Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen
Mistä minulle? kirjastolaina

Enni Mustosen kirjat ovat viime vuosien aikana osoittautuneet minulle ihan täydellisiksi. Tässä kohtaa ihmettelen edelleen, miksi vasta nyt olen tajunnut tutustua Mustosen kirjoihin. Olisin nuorena lukiolaisena aivan taatusti rakastanut näitä. No, onpahan näitä herkkupaloja sitten luettavaksi nyt ;). Ennen kuin Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa ilmestyi ehdin kaapata kirjastosta mukaani Mustosen aiempaa tuotantoa. Pohjatuulen tarinoita-sarjan ensimmäinen osa Lapinvuokko osoittautui lähes yhtä loistavaksi kuin viime vuosina ilmestyneet rakastamani kirjat Idasta suomalaisten kulttuuri-ihmisten palvelustyttönä.

Annikki Hallavaara on rovaniemeläisen, arvostetun metsänhoitajaperheen ainoa tytär. Hän pääsee ylioppilaaksi keväällä 1939, mutta kesästä ei tule sellaista kuin hän suunnitteli. Sota muuttaa kaiken ja Annikki lähtee sodan keskelle auttamaan. Pian Annikki jo painaa päähänsä morsiushunnun, joka kuitenkin monen muun nuoren naisen tavoin vaihtuu pian suruharsoksi. Kielitaitoinen Annikki päästyy saksalaisarmeijan esikuntaan sihteerin ja tulkin tehtäviä hoitamaan, ja se muuttaa nuoren naisen elämän entisestään. 

Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja helposti. Olin kuitenkin tässä vanhemmassa teoksessa huomaavinani vähän enemmän tönkköyttä kielessä, kuin aiemmin kehumissani uudemmissa romaaneissa. Mutta Mustosen kirjoissa pääroolissa on mielestäni kuitenkin koukuttava, kiinnostava tarina, koskettavat ihmiskohtalot ja sympaattiset päähenkilöt, joille toivoo vain hyvää. 

Lapinvuokonkin tarina oli erittäin koukuttava ja tapahtumia täynnä. Välillä ehkä tuntuikin, että tapahtumia oli miltei liikaa eikä niiden kohdalle pysähdytty pidemmäksi aikaa laisinkaan. Mutta toisaalta luin tätä erittäin mielelläni ja tarina eteni minusta jouhevasti ja ymmärrettävästi. Kirjassa ehdittiin käydä läpi Annikin elämää monen vuoden aikana, ja ehkä vähän rauhallisempi tahti olisi ollut vielä parempi.

Annikin tarina tempaisi mukaansa ja päähenkilö tuli tutuksi. Myös Ämmi, Annikin isoäiti (?) oli hahmona erittäin kiinnostava, mutta jäi vähän etäiseksi ja salaperäiseksi. Sotatapahtumat kiinnostavat aina, ja jokin näissä Mustosen historiallisissa romaaneissa vaan osuu ja uppoaa minuun. Nämä ovat minun ykköskesäkirjojani, en oikeastaan kaipaa enää kevyttä hömppää, vaan juuri tällaisia helppolukuisia historiallisia romaaneja, jotka tunnelmallaan ja tapahtumillaan vievät lukijan aivan toiseen aikaan. Vaikka sota-aihe ei ikinä tee kirjasta kevyttä ja kepeää käsittelee Mustonen silti päähenkilöitään aina empaattisesti ja lempeästi. Vaikka kurjuutta on, on siellä aina myös niitä valonpilkahduksia, jotka yleensä vievät kurjuudesta voiton.

Lapinvuokko ei tule olemaan viimeinen Mustosen kirja, jonka tänä kesänä luen. Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa Emännöitsijä on itse asiassa jo luettuna, mutta taidan kyllä seuraavalla kirjastoreissulla lainata tämänkin sarjan toisen osan. Suosittelen myös lämpimästi kaikkia muita tarttumaan Mustosen kirjoihin, jos sujuva ja kevyehkö historiallinen lukuelämys kuulostaa yhtään sopivalta!


★★★★

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen


Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Kirjakauppaliitto, 2014. 156 sivua
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
Mistä minulle? kirjastolaina

Anna-Leena Härkönen kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni joukkoon, ja olen lukenut häneltä lähes kaikki ilmestyneet kirjat. Viime vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirjana toiminut Takana puhumisen taito oli jäänyt tuoreeltaan lukematta, joten kun törmäsin tähän kirjastossa nappasin tietysti mukaani.

Kun kaipailen luettavaksi pikaisia herkkupaloja esimerkiksi arjen kiireeseen, luen usein Härkösen novelleja tai kolumneja. Tämäkin kirja oli kokoelma lyhyitä tekstejä arkisista asioista, mieleeni jäi erityisesti sosiaalisesta mediasta kertova teksti, sekä jonottamisen kauheudesta kertova teksti. Välillä kuitenkin mietin, että nuristaanko näissä teksteissä nyt turhasta. Tai siis, yritän olla perusposiitiivinen, ja nähdä asioissa aina ne hyvät puolet. Siksi en välttämättä ymmärrä, miksi kaikesta pitää valittaa ja jos katsoo kokonaiskuvaa ja maailmaa laajemmin, onko esimerkiksi jonottaminen lopulta niin kamalaa? Toisaalta ehkä näitä tekstejä ei pitäisi lukea niin tiukkapipoisena, mutta silti huomasin miettiväni, että onko nyt kärpäsestä tehty härkänen? Jos olet niin onnekas, että pääset lomamatkalle etelään, kannattaako reissu tuhlata siihen, että ärsyynnyt aurinkotuolien varaajista ja miettimällä parasta sotasuunnitelmaa, millä itse saat varattua aurinkotuolin koko päiväksi...

Aika monen tekstin kohdalla huomasin hieman ärsyyntyväni tekstin aiheesta ja siitä, että ne olivat minun näkökulmastani pikkujuttuja, joista minä en jaksaisi tehdä suurtakaan numeroa. Härkönen kirjoittaa toki hyvin ja muutamassa kohdassa sai ihan nauraakin, mutta kokonaisuutena olin hieman pettynyt tähän kirjaan. Kyllä minä osasin samaistua ja nauraa useammallekin tekstille, mutta kuitenkin jäi vähän sellainen plääh-tunne. Eikö oikeasti olisi ollut tärkeämpiä aiheita mistä kirjoittaa?

Takana puhumisen taito ei missään tapauksessa ole Härkösen parhaita kirjoja tai tekstikokoelmia. Nopeana välipalakirjana tämä toimi ihan ok, vaikka osa teksteistä jopa ärsyttikin. Pidän kuitenkin useimmiten Härkösen huumorista ja hänen nasevasta kirjoitustyylistään, ja kyllä joukkoon tosiaan mahtui niitä osuviakin tekstejä. Kirjan kansi on myös houkuttelevan näköinen, josta ehdottomasti plussaa. Nyt ei ehkä kuitenkaan harmita ihan niin paljon, etten tätä aikanaan omaan hyllyyni haalinut.

★★★

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kuvanveistäjän tytär / Tove Jansson


Kuvanveistäjän tytär / Tove Jansson

WSOY, 1968. 117 sivua
Kannen kuva: Tove Jansson
Kannen suunnittelu: Sanna Majander
Mistä minulle? oma ostos

Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär on tavallaan muistelmateos, jossa esiintyy hänen isänsä, kuvanveistäjä Viktor Jansson Katajanokan ateljeessaan 1920-luvulla, mutta myös kesäinen Pellinki, meri ja sen lahdet ja poukamat. Oikeita henkilöitä kirjassa esiintyi myös, oli ukki, mummi, isä, äiti, Anna ja Jeremiah. Myös Jumala on osa kirjaa, kirjassa (ja Toven ajatuksissa?) Jumala asuu kivikkopuutarhan takana.

Kuvanveistäjän tytär on kaunis kuvaus lapsen elämästä, arjesta, ajatuksista ja mielikuvituksesta. Teos on novellikokoelma täynnä pieniä, kauniita kertomuksia ja ajatuksia. Kirjassa tuoksuu suomalainen kesä saaristossa. Paljaat varpaat, lämmin merituuli ja meren tuoksu. Jokaisen novellin syvintä tarkoitusta ja jujua en ehkä löytänyt, nämä eivät ole minusta erityisen helppoja kertomuksia. Mutta kauniita, tunnelmallisia ja hienoja silti. 

Tarinat on kerrottu kuin lapsen näkökulmasta, Toven kertomia selkeitä muistoja lapsuudestaan, lapsen ajatuksia ja reaktioita. Lapsen näkökulmasta kirjoittaminen ei voi olla helpoin asia, mutta Jansson tekee sen erittäin taitavasti ja uskottavasti.

Jansson on huikean taitava kirjailija ja ihmettelen, miksi olen vasta nyt parin viime vuoden aikana tutustunut hänen toisiin kirjoihinsa Muumien lisäksi. Nämä selkeästi aikuisille suunnatut kirjat ovat aivan loistavia, ja esimerkiksi Kesäkirja yksi kauneimpia lukumuistojani viime vuosilta. Onneksi minulla on muutama Janssonin kirja vielä lukematta ja kokematta.

★★★★+

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Marionetit / Virpi Hämeen-Anttila


Marionetit / Virpi Hämeen-Anttila

Otava, 2013. 317 sivua
Kannen kuva: Jussi Kaakinen & Sami Piskonen
Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Kesälomni alkoi vähän yli viikko sitten ja suuntasin heti rinkkareissulle Keski-Eurooppaan vähän yli viikoksi. Nyt on reissulta palattu, ja olisi tarkoitus kiriä täällä blogin puolella kiinni kevään aikana rästiin jääneet luetut kirjat. Aloitetaan Virpi Hämeen-Anttilan Marionetit-romaanilla, jonka luin ehkä joskus huhtikuussa.

Emma ja Janne ovat nelikymppinen aviopari. Heidän elämäsnä vaikuttaa olevan kompromisseja täynnä: heidän avioliittonsa oli aikoinaan kompromissi, heidän uravalintansa on sitä ja elämäntapansa ylipäätään. Emman sisko Julia ja Jannen paras ystävä Mikael sen sijaan valitsivat unelmiensa tavoittelun kompromissien sijaan, ja ovat onnistuneet maailmalla omilla aloillaan. Emman ja Jannen lapsiperhearki järkkyy, kun Julia yllättäen palaa maailmalta Suomeen. Kun Mikaelkin taas palaa kuvioihin, herää kauna ja muistot menneisyydestä.

Marionetit oli ihan viihdyttävä ja kevyt kirja luettavaksi kesken kiireisen työkevään. Mutta jokin näissä Hämeen-Anttilan viimeisimmissä kirjoissa on vähän tökkinyt. Tämäkin jäi vähän heppoiseksi ja sekavaksi. Kirja lähti hitaasti käyntiin ja alku oli suorastaan tylsä. Sitten tuntuikin kuin yhteen tarinaan olisi laitettu vähän liikaa yksityiskohtia ja tapahtumia, Emman, Jannen, Julian ja Mikaelin tarinat olisivat kyllä selvinneet vähemmälläkin. Kliseitä ja ennalta-arvattavia käänteitä oli myös vähän liikaa ja kirja jäi aika pinnalliseksi ja jotenkin etäiseksi. Henkilöt olivat ihan mielenkiintoisia, ja heidän erilaiset persoonansa tulivat kivasti esille.

Pidin myös siitä, että kirjassa oli nukketeatteria, mimiikkaa ja kerrankin sellaista taidetta, mitä ei jokaisessa kirjassa ole. Tanssista ja teatterista olen viime aikoina lukenut ihan tarpeksi. Hämeen-Anttila kirjoittaa helppoa kieltä ja kirja oli varsin nopealukuinen. Välillä kieli oli minusta kuitenkin vähän tönkköä, ja tarinassa liikaa tapahtumia, joka vaikeutti juonen perässä pysymistä.

Kaiken mutinan jälkeen on kuitenkin todettava, että etenkin puolivälin jälkeen viihdyin kirjan parissa oikein hyvin, vaikka se olikin aika ennalta-arvattava. Tarina vei mukanaan ja kirja oli sopivan kevyt sen hetkiseen mielentilaani. Hämeen-Anttilan kirjat sopivatkin sellaisiin hetkiin, kun kaipaa varsin kevyttä luettavaa, mutta ei silti ihan hömppää.

★★★-